Novellin luokitus:

Masturbointi

Kuvaus sisällöstä:

  • aikuinen mies tai useampi
  • kirjoitettu miehen näkökulmasta
  • masturbointia

Kivesleikit

Kirjoittanut Kivespuoli

Lukijat
arvostavat:
***
Novellin on arvostellut 18 lukijaa

Tämä tarina on totta, ja se vaikuttaa yhä seksuaalisuuteeni, myönteisellä tavalla. Siksi haluan jakaa sen teidän kanssanne. Ei siksi, että tällainen olisi toivottavaa, mutta omalla kohdallani se toi seksuaalisuuteeni uusia ulottuvuuksia.

Syntyessäni minulla oli vain toinen kives kivespussissa. Oikea kives oli jäänyt jonnekin ylemmäksi, sen pystyi painelemaan alas kivespussiin, myös lämpimässä se laskeutui alas. Jostain syystä tilannetta vain seurattiin, ja neuvolakäynneillä totuin siihen, että kiveksiäni tunnusteltiin paljon. Vielä koulun alkaessakaan kives ei ollut laskeutunut ja tämän takia jouduin käymään monien lääkäreiden ja terveydenhoitajien vastaanotolla. Ja joka kerta jouduin laskemaan housut alas, jonka jälkeen kiveksiäni "leivottiin", joskus hyvinkin huolellisesti. Useimmiten tutkijana oli nainen.

Nämä tilanteet eivät olleet miellyttäviä, mutta jostain syystä minulla oli välillä erektio, kun tutkimus alkoi. Tutkimuksen jälkeen kotona olin tietenkin kiinnostunut tutkimuksen kohteeksi joutuneista paikoistani ja useamminkin intouduin puristelemaan ja tunnustelemaan kiveksiäni sekä leikkimään niiden kanssa. Tämä tapahtui noin kuuden vuoden iässä. Kehitin monenlaisia leikkejä, mm. laitoin kylmiä paristoja pikkuhousuini ja virittelin kuminauhoja kivespussin ympärille.

Siittimen päälle en silloin vielä paljon ymmärtänyt. Erektioita sain usein, mutten vielä osannut leikkiä sen kanssa. Esinahkaa olin ihmetellyt ja sen alta paljastuvaa terskaa, mutta esinahka ei tuolloin vielä kunnolla liikkunut. Mutta kivesten kanssa tykkäsin leikkiä, silloin oli yleensä seisokkikin päällä. Noin seitsemänvuotiaana hormonipistoshoidon ansiosta oikea kives jäi kivespussiin, jolloin tunsin itseni kokonaiseksi. Tämän jälkeen tykkäsin katsella peilin avulla sukupuolielimiäni, jotka viimeinkin olivat "ehyet".

11-vuotiaana opin masturboimaan "normaalilla" tavalla eli liikuttelemalla esinahkaa edestakaisin. Tämä oivallus sai joksikin aikaa kivesleikit unohtumaan. Ne eivät orgasmia koskaan tuottaneet, mutta tämä uusi tekniikka tuotti. Siemensyöksytkin alkoivat pian tämän jälkeen. Tuossa iässä vielä usein ihailin peilin avulla karvattomia sukuelimiäni, ja kun myöhemmin karvoitus alkoi kasvaa, koin varsinkin kivesten seudulla kasvavan karvoituksen epäesteettiseksi. Kaiholla muistelin karvattomia sukuelimiäni, erityisesti kivespussia. Varsin pian aloinkin ajella karvoitusta tältä seudulta pois. Vaikka kivesleikkejä ei tullut säännöllisesti harrastettua pitkään aikaan, kivesten merkitys oli itselleni tuolloinkin normaalia suurempi.

Aikuisiällä löysin kivesmasturboinnin uudelleen, mikä toi myös vanhoja muistoja mieleen. Toisinaan toivoisin, että joutuisin vastaavaan tutkimustilanteeseen nyt aikuisena. Kivekset ovat nyt paljon suuremmat kuin silloin suhteessa kehon kokoonkin, joten on enemmän "materiaalia", millä leikkiä, vaikka kiihottavia olivat leikit lapsenakin. Olen myös huomannut, että suhtaudun kiveksiini varsin avoimesti. Minua ei juurikaan haittaisi, jos joku vieras naishenkilö sattuisi ne nyt näkemään, ja voisin ne pyynnöstä näyttääkin. Siittimen näyttämistä joutuisin ehkä hetken punastellen harkitsemaan. Olenhan lapsuudessa joutunut kiveksiäni näyttelemään monille ja moni on niitä silloin kopeloinutkin. Siittimen näkyminen tuolloin ei ollut merkityksellistä ko. asiayhteydessä. Itse asiassa pidän siitä, jos kivekseni erottuvat vaatteiden läpi ja joku vastaantulija huomaa "kamelinvarpaani", joskus sellaisen pyrin saamaankin näkyviin. Siittimen erottumisesta vaatetuksen läpi en ole yhtä "kiinnostunut".

Kivesten hyväileminen on tuonut paljon lisäarvoa seksuaalisen mielihyvän kokemiseen. Myös kumppani on oppinut pitämään kivesteni hyväilystä. Tämä on välillä jopa tärkeämpää kuin siittimen stimulointi. Joskus olen viimeistellyt itsetyydytyksen kivesten stimuloinnilla, mikä on johtanut orgasmiin ja siemensyöksyyn. Tämä poikkeaa siittimen avulla saadusta orgasmista. Sitä kannattaa kaikkien kokeilla, jotka siihen pystyvät. Kivesten stimulaatiota voi tehdä myös vaatteiden läpi, esim. kumppani voi melko huomaamattomasti muljautella toisen kiveksiä edestakaisin housujen läpikin, vaikka vähän julkisemmallakin paikalla.

Mitä tässä halusin kertoa, on se, että mielestäni monet eivät osaa arvostaa omiaan tai kumppanin kiveksiä tarpeeksi seksuaalisen mielihyvän lähteenä. Koen, että lapsuuden kokemukseni ovat saaneet minussa aikaan sen, että osaan löytää enemmän nautintoa kivesteni kautta. Haluan pitää niistä hyvää huolta ja ennen kaikkea olen ylpeä niistä! Laittaisin tähän kuvan niistä, jos pystyisi.


Lisää suosikkeihin ja jaa


Voit kommentoida novellia vieressä olevaan tilaan sekä tähdin että sanallisesti. Rakentava kritiikki on aina kohdallaan. Muistathan kuitenkin asiallisuuden kaikissa kommenteissasi. Asiattomat kommentit poistetaan.


Arvosanani novellille:   
Nimimerkkisi:
Lähetä kommentti kirjoittajalle privaatisti (ei näy muille)


1

Zebe kommentoi 26.11.2009 klo 15:51:

Olihan tämä vähän erilainen kertomus, harvemmin palleista näin avoimesti puhutaan. Olisi voinu kyllä vähän tarkemminkin (ja eroottisemmin) kuvailla niitä kivesleikkejä, miltä tuntui jne. Sen kuvan olisin kyllä halunnu nähdä.

2

tyhjäpussi kommentoi 26.11.2009 klo 17:21:

ei tässä oikeen ollu mitään

3

Keijo kommentoi 27.11.2009 klo 2:07:

Novelli tai ei, mukava kuulla myös tällaista välillä

4

Kiva kommentoi 29.11.2009 klo 1:32:

Kiva kun tulee tällaistakun välillä! Se on hyvä et ihmiset jakaa kokemuksiaan!

5

N28 kommentoi 6.12.2009 klo 15:11:

Kivaa oli lukea tämä te´ksti. Itse olen "löytänyt" miehen kivekset seksuaalisesti vasta nykyisen kumppanini kanssa (yhdessä jo 5 vuotta). Aiemmilla miehillä ei ole ollut tarpeeksi materiaalia leikittäväksi, mutta nykyisellä miehelläni on isot ja runsasnahkaiset kivekset :) Ihanaa on nuolla ja huulilla massuttaa kivesten ihoa, joka pidetään tietenkin karvattomana. Ja suihinottoon kuuluu ehdottomasti myös kivesten käsittely, on kiihottavaa ottaa kivekset varovasti suuhun penistä runkatessa. Ja se tunne, kun miehen kivekset hakkaa häpyhuulia ja klitorista takaapäin naidessa on aivan huippu! Laukeamishetkellä voi kurottua pumppaamaan pehmeällä kädellä miehen kiveksiä..nammm

6

Nykyisin karvaperse kommentoi 11.5.2010 klo 11:03:

5 tähteä erilaisuuden vuoksi ja myös sen, että minullakin on laskeutumaton kives, joka on leikattu, mutta myös pienet vehkeet. Nyt saan uutta hormonihoitoa ja vehkeeni ovat kasvaneet ja myös karvoitusta on alkanut näkyä kaikkialla. Ongelma on siinä, että kun aiemmin tuli runkattua 2-3 kertaa viikossa, niin nyt tulee runkattua 2-3 kertaa päivässä ja mikään ei tunnu riittävän.

7

Kivespussi kommentoi 4.6.2010 klo 18:31:

Aika paska,kivekset eivät ole alhaalla lapsena...




© 2003-2010 Denier Media - Mediakortti - Yksityisyydensuoja - Palaute