Pikkusiskoni kaveri, minua lähes viisi vuotta nuorempi, seitsemäntoista vuoden ikäinen, leveällä lantiolla varustettu, yllättävän isorintainen pullukka, ei liian lihava, joskaan ei laihakaan, ihan nätti tyttö nimeltään Kaisa. Siskoni oli jo kahdeksantoista täyttänyt, varsinainen bilehile ja miestennielijä. Useammin kuin kerran olin nähnyt hänet milloin missäkin baarissa ja kadunkulmassa lääppimässä jotain anonyymiä lasin pohjalta löydettyä mulkkua. Veljen velvollisuudet sivuuttaen olin aina jättänyt siskoni rauhaan, kuullut useammin kuin kerran sen traagisen tarinan, kuinka "se homo jätti mut heti, kun sai pillua..." tai "ei siitä mitään tullut, kun sillä oli jo toinen kiikarissa" enkä voinut siihen muuta sanoa kuin että voi voi.
No, anyway, siskoni oli päättänyt pistää pirskeet pystyyn kotitalossamme. Itse kun asuin jo aivan muualla ja vanhempamme olivat lähteneet jonnekin aurinkorannoille ryyppäämään ja rikastamaan rakkauttaan, oli talo jäänyt siskoni huostaan. Päätin kuitenkin tällä kertaa käydä illan päälle vilkaisemassa menoa ja joopa joo, tyttöjä oli pilvin pimein olohuoneessa, jotain hampun oloisia jätkiä hillui siellä täällä teinipillua vokotellen ja yläkerran kylpyhuoneesta kuului varsin tuttu "ah uh voih iih..." Tiesin kyllä, kuka oli kyseessä. Äänestä ei voinut erehtyä. Kimeä, kuuluva ja kiimainen. Päätin kerrankin tehdä oikein, kipaisin portaat ylös ja koputin oveen:
"Hei! Anne!"
Voihkinta ja ininä loppui ja kuulin oven läpi Annen tutun äänen mutisevan: "Voi vittu... Se on Jari... Oota vähän." Anne napsautti lukon auki. Hän raotti ovea tunkien päänsä ulos ja katsoi minua vettynein silmin, selvästi kännissä ja hiukset sekaisin. "No?"
Tartuin ovenkahvaan ja katsoin häntä silmiin. "Ton pitää loppua. Ei kaikkia tarvi panna, vaikka ne oliski kivoja tyyppejä."
Repäisin oven auki ja olin pudottaa silmät päästäni. Katseeni sivuutti siskoni alastoman vartalon lainkaan kiinnostumatta siitä; jotain paljon parempaa oli edessäni. Anne nappasi hätäisesti pyyhkeen kehonsa suojaksi, juoksi säikähtäneenä ulos kylpyhuoneesta suuntanaan oma soppensa. Astuin kylppäriin tajuamatta oikein, mitä tein, vedin oven kiinni perässäni ja lukitsin sen. Hämmentyneenä laskeuduin polvilleni lattialle, laskin käteni hänen säärilleen, ja hänen pehmeä ja lämmin ihonsa tuntui taivaalliselta. Edessäni lattialla selällään tyttö, joka oli silloin tällöin flirttaillut kanssani, siskoni alaikäinen kaveri, joka oli jo paria vuotta aiemmin iskenyt silmänsä minuun. Hän oli ollut kuudentoista, kun oli ensimmäisen kerran kysynyt minulta suoraan kasvotusten, halusinko persettä. Olin jättänyt moraalini väliin tehdessäni niskalenkin haluilleni. Hän oli ollut kännissä ja jokseenkin oudossa mielentilassakin. Tosin valehtelematta voinen kertoa, etteikö se tarjous olisi houkutellut. Niitä kertoja kun olen yksin punkassani maaten masturboinut ajatellen, mitä kaikkea olisi voinut tapahtua, jos olisin sanonut kyllä, niitä lukuisia kertoja en enää kykene laskemaan. Hän oli minulle ollut jo pidemmän aikaa märkä uni. Todella, todella märkä uni. Ja nyt hän oli edessäni.
Kaisa makasi selällään lattialla reidet mukavasti raollaan. Hän liu'utti hitaasti dildoa sisällään ja katsoi minua katseella, joka ei jättänyt mitään epäselväksi. Kiskoin pikaisesti paidan päältäni ja aloin kumartua häntä kohti, Kaisa levitti jalkojaan enemmän ja veti dildon ulos itsestään. Hän nosti lelun kasvojensa yläpuolelle ja laski sitä hitaasti alemmas alkaen maistella omia mehujaan sen pinnalta. Katsellen tuota kiimaista showta laskin kasvoni hänen jalkoväliinsä ja maistoin hänen turpeita häpyhuuliaan. Kaisa huokaisi syvään, hyväili toisella kädellä meheviä rintojaan ja toisella kädellään hän liu'utti dildoa huuliensa välissä.
Yhtäkkiä oveen koputettiin.
"Hei Jari hei... Mitä sä hommaat siel? Mihin Kaisa meni?" Emme kumpikaan reagoineet tuohon mitenkään. Anne koputti uudestaan. "Et kai sä...?" Kaisa voihkaisi äänekkäästi löytäessäni hänen herkimmän pisteensä. Minua hieman huvitti Annen reaktio. "Voi vitun kusipää!" Jatkoin nuolemista kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kaisa laski dildon lattialle viereensä ja alkoi leipoa rintojaan kaksin käsin. Hän vääntelehti lattialla kiimaisena, huokaili ja voihki. Hänen pillunsa suorastaan tulvi kiimanestettä eikä itsellänikään enää ollut ihan helppo olla. Kangistunut kullini tuntui repeytyvän farkkujeni läpi halkaisten lattialaatat allani. Tuskin koskaan olin halunnut ketään enemmän.
"...vittu lähetää baariin, täällä tuli aika paska fiilis..." Vaimean, epämääräisen alakerrasta kantautuvan puheensorinan seasta kuulin tämän verran. Annen ääni. Joku kipitti portaita ylös, asteli oven taakse ja koputti. Anne. "Kaisa hei..." Nojasin sillä hetkellä pesukonetta vasten housut kintuissa, Kaisa oli asettunut polvilleen eteeni ja otti ahnaasti suihin. Hän ei vastannut Annen kutsuun. "Kaisa hei, me lähetään. Voit tulla mukaan, kun vaan lopetat mun veljen kanssa vehtaamisen just nyt." Kaisa otti kaluani vain syvemmälle suuhunsa. "Kaisa." Hän teki tahallaan kuuluvia moiskautuksia ja lutkuttavaa ääntä, oikeastaan melko kiihottavan kuuloista, saaden Annen hermostumaan. "Kaisa!" Kaisa alkoi kakoen heilutella päätään edestakaisin nopeaan tahtiin. Sen Anne kuuli kyllä ja hän iski nyrkillä oveen. "Vittu, otatsä siltä suihin?!? Painukaa vittuun molemmat!" Askeleiden nopeudesta päätellen Anne suorastaan juoksi alakertaan. Hän karjaisi kovaan ääneen: "Nyt mennään!" ja hetkellisen vilskeen jälkeen ulko-ovi kolahti ja talo hiljeni.
Laskin käteni Kaisan hiuksille ja hän nosti katseensa ylös silmiini pidellen terskaani huuliensa välissä. Se oli kaunein näky, jonka olin nähnyt. Hänen vettyneet silmänsä, syljestä kosteana kiiltävä kaluni hänen huulillaan ja nuo pehmeät, lämpimät sormet kiertyneenä kaluni varren ympäri. Haroin hänen hiuksiaan kädessäni.
"Tuli kummasti taloon tilaa... Haluatsä valita sängyn?" Kaisa moiskautti kunnon suudelman terskalleni ja nousi seisomaan. Hän painautui minua vasten, suuteli minua ahnaasti ja hänen lämmin vartalonsa tuntui jumalaiselta ihoani vasten. Hän katsoi minua silmiin.
"Tehdään se Annen huoneessa." Nyökkäsin.
Hätäisen tarkastuksen jälkeen totesin talon todellakin olevan meidän kahden. Pikaisesti jalkaan kiskotut bokserit peittivät kyllä kaluni, mutta eivät jättäneet juurikaan mielikuvitukselle tilaa. Harpoin portaat takaisin yläkertaan, missä Kaisa nojaili kylpyhuoneen ovenkarmiin alastomana. Hän hymyili minulle, puri alahuultaan hennosti ja kääntyi kohti Annen huonetta. Seurasin tuota kauniisti keinahtelevaa paksua perää. Hän kumartui sängyn ylitse, nousi sängylle ja kääntyi selälleen makaamaan. Kaisa levitti jalkojaan, koukisti polvensa ja alkoi kosketella jalkoväliään käsillään. Nopeasti tempaisin bokserit jalastani ja syöksyin sängylle hänen päälleen, kun yhtäkkiä mieleeni paukahti kysymys. Kaisa oli jo tarttunut kädellään kaluni varteen, kun pysähdyin ja katsoin häntä silmiin kysyen: "Kumi?" Kaisa tuntui hiukan hätkähtävän kysymystäni, naurahti sitten ja hymyili minulle vieden toisen kätensä niskani ylitse. Hän suuteli minua kiihkeästi ja katsoi minua silmät himosta palaen.
"Kulta, pillerit on keksitty..."
Se oli menoa.
Kullini luiskahti Kaisan kiimasta märkään pilluun vaivatta, hän voihkaisi äänekkäästi, minä huokaisin syvään nautinnosta. Hän nosti jalkansa olkapäilleni, nojauduin käsilläni sänkyyn hänen rintojensa molemmin puolin ja sängynjalat nitisten aloin naida häntä.
Lyhyen mutta sitäkin kiihkeämmän yhdynnän päätteeksi ammuin lastini syvälle Kaisan kuumaan pilluun. Saatuani hengitykseni takaisin rojahdin raukeana hänen päälleen. Hän alkoi suudella kaulaani, tavoitti huuleni jossain vaiheessa ja kietoi jalkansa ja kätensä ympärilleni. Kierähdimme kyljelleen yhä suudellen, Kaisan onnistui kääntää minut selälleni ja itsensä päälleni. Hän tanssitti kieltään suussani ja hankasi jalkoväliään alapäätäni vasten. Hitaasti hän nousi polvilleen suoristaen selkänsä ja antoi lastini valua iholleni. Hän hypähti pois päältäni ja laskeutui nuolemaan pillustaan valunutta spermaa alavatsaltani. Se oli kaunista, seksikästä, todella irstasta ja likaista, ihanaa. Jo puoliksi veltostunut kaluni alkoi hiljalleen nousta uuteen erektioon katsellessani Kaisan ahnaita huulia alapäässäni. Hitaasti hän lähestyi kaluani ja empimättä imaisi terskani huuliensa väliin. Hetken aikaa hän hyväili minua suullaan, sai minut jälleen täyteen mittaani ja käänsi sitten katseeni minuun.
"Haluatsä vielä? Saat panna takaa." Nyökkäsin.
Kierähdin sängyltä lattialle, Kaisa asettui nelinkontin sängyn laidalle ja työnsi takapuoltaan minua kohti. Asetuin hänen taakseen, tuikkasin kaluni kylmästi sisään tarttuen hänen pehmeään lantioonsa ja aloin naida. Kaisa kiljui ja voihki äänekkäästi, selvästi piti tästä asennosta. Painoin syvemmälle ja kovempaa saaden hänet lähes huutamaan.
Makasimme Annen sängyllä vierekkäin selällämme, tuijotimme kattoa raukeina ja olimme vain. Kaisan käsi hakeutui omaani, se sulautui nyrkkiini ja laskeutui peiton päälle. Hän huokaisi tyytyväisenä ja kysyi kuiskaten: "Oliko se sun mielestä reilua...?"
Tuijotin kattoa. "Mikä?"
Kaisa käänsi kasvonsa minuun ja vangitsi katseeni silmiinsä. "No Anne... Et sä tulit tollain väliin..." En sanonut mitään. En tuntenut minkäänlaista sääliä Annea kohtaan, en hävennyt enkä katunut. Kaisa käänsi katseensa takaisin kattoon. "Mun mielestä... No, sanotaan, et tätä mä halusin enemmän..." Hymyilin. En sanonut mitään, pitelin vain tiukasti häntä kädestään kiinni ja suljin silmäni. Nukahdimme siihen, alastomina Annen sängylle hiukkaa vaille kaksitoista yöllä, tajuamatta, mitä siitä seuraisi.
Herätys oli melkoinen.
"Voi helvetin helvetti! Voi VITTU!" Sen verran kuulin ennen kuin sain kuulla kunniani. "Jari, helvetin helvetti... Mitä sä luulet tehnees? Vittu, nussinu mun parasta kaveria MUN sängyssä! Vittu! Voi vitun kusipää!" Kaisa oli jo noussut sängystä säikähtäneenä, itse istuin kauhusta kankeana sängyn laidalla ja katselin Annea kohti. Hänen silmänsä olivat liekeissä, saatoin melkein kuulla hampaiden narskunnan ja nivelten paukkuvan hänen nyrkeissään. Varoittamatta Anne syöksyi kimppuuni kaataen minut selälleni, alkoi takoa nyrkeillään rintakehääni ja huusi: "Kusipää! Vitun kusipää!" Hänen iskunsa alkoivat heiketä, hänen äänensä hiipui hiljalleen. "Mitä sä menit tekemään..." Kaisa lysähtyi päälleni itkien, kietoi kätensä niskani ympäri ja halasi minua. Oloni oli hieman sekava; makasin alastomana siskoni alla tämän halatessa minua vihasta sekaisin. Kaisa katseli ihmeissään, päätti hiipiä vaivihkaa pois huoneesta jättäen meidät kahden. En uskaltanut tehdä mitään, en tiedä kuinka pitkään aikaan, mutta jossain välissä kuulin ulko-oven paukahtavan. Kaisa oli kai lähtenyt. Anne halasi minua yhä voimakkaammin ja itki. Hänen itkunsa sai minut tajuamaan, kuinka törkeä olin ollut. Tunsin itseni todella siaksi.
Ehkä viisi minuuttia, ehkä tuntia myöhemmin Anne alkoi liikkua. Hänen kyyneleitään valui poskillani, hän nosti kasvonsa kasvojeni yläpuolelle, tuijotti minua suoraan silmiin. Yhtäkkiä Anne painoi huulensa omiani vasten, suuteli minua kiihkeästi ja ahnaasti. Hän tuoksui ja maistui lievästi viinalta. Työnsin häntä irti itsestäni, se tuntui liian väärältä.
Anne rojahti selälleen sängylle. "No, ihan sama kenen sängyssä panet ja ketä vai?" Katsoin häntä.
"Mitä?"
Anne katsoi minua omituisen vakavana, vihasta kiimainen ilme kasvoillaan.
"Nyt sulla on tilaisuus nussia sängyn oikeeta omistajaa. Ajattele, kerrankin."
Olin äimän käkenä. Anne taisi olla todella poissa tolaltaan.
"Tota... Mä menen nyt... Mä olen pahoillani..."
Nousin sängyltä ja lähdin. Anne ei väittänyt vastaan, ei huudellut perääni, ei sanonut mitään. Kävin kylppäristä hakemassa vaatteeni ja puin pikaisesti, nostin lattialla lojuvan dildon lavuaariin ja kipaisin ulos kylpyhuoneesta, portaat alas ja pihalle. Hyppäsin autooni ja täristen käänsin avaimesta. Oloni oli todella kurja, hävetti ja nolotti. Kaisan kanssa vehtaaminen ei tuntunut enää lainkaan hyvältä ajatukselta, ei missään eikä koskaan. Peruutin autoni ulos pihasta ja lähdin. Kello oli puoli kuusi aamulla. Ei olisi pitänyt mennä sekaantumaan toisten asioihin. Sika mikä sika, se minä olin, sika.
